#Slush2015 kiteytyksiä yrittäjälle ja yritysjohtajalle

Slush on niin kutsutun “StartUp -skenen” suurin kohtaaminen ja henki tapahtumassa on aina hyvin positiivinen ja kokeilunhaluinen. Mukana oli tällä kertaa myös suuryrityksiä hakemassa osaamista ketterämpään kehittämiseen ja tietenkin runsaasti sijoittajia. StartUp:han on yrityksen tila missä yritys etsii aktiivesti uutta toimivaa bisnesmallia. Suuryritykset pyrkivätkin soveltamaan StartUp-yritysten menetelmiä omien uusien liiketoimintojensa kehittämiseen.

Tässä blogissasi on kiteytetty ajatuksiani ja kokemuksiani tapahtumassa vieraillun kollegani, Ilari Tervosen, kanssa.

#Slush2015 -tapahtumassa riitti vauhtia tänäkin vuonna. Slush kasvaa vuosi vuodelta ja on erittäin erilainen kokemus verrattuna muihin bisnesalan seminaareihin. Slush on laajentanut voimakkaasti Aasiaan ja sisartapahtumassa oli ensimmäisellä kerralla mukana heti yli 3000 kävijää. Slush siis kasvaa, mutta ei pelkästään Suomessa vaan pyrkii kasvamaan ja skaalaamaan toimintaansa isosti ympäri maailmaa.

Tästä ajatuksesta voisi jo kiteyttää minun ja Ilarin ensimmäinen näkemyksemme:

“Ajattele isosti ja yritä olla maailman paras siinä mitä teet. Kasva ja skaalaa rohkeasti sillä muutoin yrityksesi ja liiketoimintasi jää ajan jalkoihin. Älä anna periksi liian nopeasti.”

Haluamme muistuttaa, että kasvu ja skaalaus ei ole koskaan helppoa. Mutta ei sitä tapahtukaan, jos et anna itsellesi lupaa sitä ajatellakaan. Slush:in yksi suurin hienous onkin se, että siellä saat vapaasti ajatella isosti ja sinua kannustetaan eteenpäin.

Ideasta huippuinnovaatioksi

Jos jotakin Slush tapahtuma tekee hyvin, niin sen, että se osoittaa kuinka paljon erilaisia ideoita ja liiketoimintakonsepteja maailmaan mahtuu. Esittelyissä törmäsimme mm. 3D-teknogialla tehtyihin talon seinärakenteisiin, joissa oli vesi- ja sähköjohdot valmiina sisällä, maatalouden lannoitteiden optimaalista suhdetta mittaaviin antureihin, jotka säästävä lantoitekuluissa 50%, pelejä ja erilaisia sovelluksia oli useita ja mm. pitchaus kilpailun finaalissakin nähty sähköautojen latauspisteet yhdistävä maksupalvelu.

Lähes kaikkia innovatiisimpia ideoita yhdisti yksi seikka:

“Ne eivät olleet pelkkiä kivoja ideoita vaan niistä näki, että tuotekehitykseen oli käytetty aikaa, rahaa ja hikeä. Ne ratkaisivat niin helpon kuuloisesti ongelmia, mitä emme tienneet olevan olemassakaan. Helppous taas on illuusio, joka vain osoittaa meille, että idean kehittämiseen on panostettu.”

Jokainen innovaation esittelijä korosti sitä, että ensimmäinen idea ei usein ole se paras. Parhaat kehittäjät testaavat näkemystään jatkuvasti kehittäen sitä eteenpäin. Idean helpolta näyttävyys ja tunne siitä kuinka simppeli idea on osoitus kehittäjien kyvystä kiteyttää se olennaisin haaste minkä kyseisen tuote tai palvelu ratkaisee.

Mitä isoja ilmiöitä ja trendejä on tapahtumassa?

Ainakin seuraavia isoja ilmiöitä ja trendejä sinun yrittäjä ja yritysjohtaja kannattaa seurata:

– 3d-tulostaminen kasvaa edelleen.
– Virtuaalitodellisuus lisääntyy. Katselulasien määrä kasvaa sekä kuvaaminen helpottuu Nokian uuden OZO-virtuaalitodellisuus kameran johdosta.
– Maksaminen muuttuu. Maksamisen siirtyy entistä enemmän taustalle ja yhden napin taakse.
– Maailman oppimismateriaaleista on digitalisoitu vasta 3 %. Jospa Intotalon tekemät videot nostavat tuota hieman :).
– Itsetuntemus terveyden osalta kasvaa. Teknologia alkaa olla valmis ihmisen kehon seuraamiseen. Nyt puuttuu vain palvelut.

Me Intotalolla suosittelemme kaikenlaisiin tapahtumiin osallistumista, koska niissä kehität itseäsi ja yritystäsi sekä verkostoidut luontaisesti muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Tapahtumat ovat yksi parhaista paikoista rakentaa uusia ihmiskontakteja ja sitä kautta asiakuuksia. Mihin tapahtumaan sinä aiot seuraavaksi osallistua?

Kirjoittaja Jari toimii useissa yritykissä ja liiketoiminnoissa. Hänellä, kuten Ilarillakin, on pitkä kokemus myynti- ja markkinointityöstä sekä tapahtumien järjestämisestä.

Ilari on ollut mukana tekemässä Suomen suurinta bisnesseminaaria Nordic Business Forumia ja Jari on motivoinut talkoolaisia mm. Valtakunnallisen pesäpalloleirin johtajana.

Jari Junkkari, Ilari Tervonen

Advertisements

Haluatko taloudellista varmuutta ja vakautta nykyiseen arkeesi ja tulevaisuuteesi yrittäjänä?

Sinä, kuten useat muutkin yrittäjät, mietit varmasti usein tulevaisuuttasi.

Etenkin aloittaessa yritystoimintaa, joutuu usein miettimään riittävätkö rahat seuraavalle kuulle, lasten harrastuksiin, perheen vuotuiseen lomamatkaan jne. Useat yrittäjät eivät opi koskaan rakentamaan taloudellista vakautta elämäänsä.

Yrittäjän taloudellisesti turvallisen ja vakaan tulevaisuuden saavuttaminen on haastavaa, mutta ei niin vaikeaa kuin yleisesti luullaan. Itse asiassa se on aika helppoa, kun tekee oikeita asioita. Kerron seuraavaksi mitä nämä oikeat asiat oikein ovat.

Yrittäjälle taloudellinen vakaus tulee kannattavasta ja tuottavasta liiketoiminnasta. Hyvä liiketoiminta tulee rakentaa asiakkaidesi tarpeiden ympärille. Kannattavan ja tuottavan liiketoiminnan saavuttamiseksi sinun täytyy pirun nopeasti oppia mikä on asiakkaidesi aito ongelma mitä ratkaiset ja mikä tuo heille eniten arvoa? Lisäksi sinun täytyy keskittyä liiketoiminnan pyörittämisen tärkeimpiin asioihin. Selitän hieman tarkemmin.

Ostaessaan tuotteita tai palveluita, ihmisiä kiinnostaa vain ja ainoastaan heidän omat tarpeensa. Ostaessaan maitoa, he eivät osta juomisen tunnetta vaan haluavat ainoastaan sammuttaa janonsa. Asiakkaaksi aidon ongelman löydät aina parhaiten, kysymällä olettamasi ongelman kohdalla 5 kertaa “Miksi?”.

Arvon tuottaminen taas on kinkkisempi asia. Esimerkiksi janon sammuttamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin maito. Arvon määrittelee asiakas omassa päässään ja siihen vaikuttaa lukuisat asiat: tietämys asioista, saatavuus, hinta, muiden ihmisten mielipiteet, terveys jne. Arvon määrittelyssä sinun tulee purkaa auki kaikki asiakkaallesi eniten merkitsevät asiat mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jonka jälkeen valitset kaikista vain ne asiat, joissa voit parhaiten auttaa.

Esimerkiksi ihmiset, jotka haluavat sammuttaa janonsa maidolla, katsovat tarkkaan mihin rahansa laittavat, eivät pidä rasvasta ja eivät ole kokeilunhaluisia. Heille arvoa tuo perushintainen rasvaton maito ilman mitään erikoisuuksia.

Sinun täytyy siis oppia tunnistamaan mahdollisimman nopeasti asiakkaiden aito ongelma, kiteyttää heille eniten arvoa tuovat asiat ongelman ympäriltä ja pukea nämä ostettavaksi ratkaisuksi eli myytäväksi tuotteeksi tai palveluksi.

Ylivoimaisesti parhaat asiakkaat saadaan kouluttamalla heidät näkemään tuotteidesi ja palveluidesi arvo. Siitä käytetään myös termiä: “markkinoiden kouluttaminen”. Tämä vaatii jo hieman enemmän aikaa, mutta on helposti toteutettavissa.

Tärkeimmät asiat vakautta tuovan kannattavan liiketoiminnan taustalla

Kannattavan liiketoiminnan saavuttamiseksi tärkeimät asiat mitkä sinun tulee saada toimimaan ovat:
– Halusi kasvaa
– Yrityksesi ja itsesi brändi
– Asiakkuudet, myynti ja markkinointi
– Asiakaslähtöinen tuotekehitys
– Oppiminen
– Johtaminen

Fokusoi lähes kaikki energiastasi näiden asioiden opiskeluun, pyörittämiseen ja kehittämiseen.

Suurin osa yrittäjistä, jotka eivät koskaan saavuta kannattavaa liiketoimintaa, keskittävät energiansa, etenkin alussa:
– Liian pienesti ajatteluun
– Omaan asiantuntijaosaamisensa kehittämiseen
– Talouteen
– Hallinnollisiin töihin
– Ideointiin
– Itselähtöiseen tuotekehitykseen
– Tuotantoon
– Näennäisiin kumppanuuksiin ja työkaluihin

Älä ymmärrä väärin. Sinulla täytyy olla asiantuntemusta, mutta jos kukaan ei tiedä siitä, etkä osaa tehdä siitä asiakkaillesi arvokasta, ei liiketoiminnastasi synny kannattavaa ja elämästäsi vakaata. Kaikki nämä tärkeimmät asiat ovat opittavissa ja niitä ei saada syntymälahjana.

Jos asioiden kehittäminen on sinulle ajankohtaista, työskentele niiden eteen tai hae ulkopuolista apua viemään asioita tuloksellisesti käytäntöön.

 

Jos taas koet, että sinulla on homma hanskassa, anna palaa! Kannattavaa liiketoimintaa pyörittäviä yrityksiä ei ole koskaan liikaa.

 
Kirjoittajalla on  henkilökohtaista kokemusta kannattavan ja ei-kannattavan liiketoiminnan rakentamisesta. Lisäksi hän on auttanut yrityksiä ja yritysjohtajia tekemään tuloksellista myyntiä ja markkinointia yli 10 vuotta.