Gamification, eli suomennettuna pelillisyys, -koulutus päättyi syyskuussa 2014. Osallistuimme siihen tavoitteenamme kehittää pelillisyysosaamista ja asiantuntemusta.

Pelityypit, pelimekanismit, lainsäädäntö, applikaatiot…päässämme suhisi. Hurjasti uutta tietoa, mutta kuinka meidän tätä kaikkea tulisi jäsentää. Jokaisen koulutuskerran jälkeen päässämme pyöri kysymyksiä:

”Mitä tästä käytäntöön? Miten tätä voin soveltaa työssäni?”

Rohkeasti asioita käytäntöön

Pelillisyyskoulutus antoi teorian lisäksi meille tarvittavan kimmokkeen päästä kokeilemaan pelillisyyttä käytännössä. Päätimme testata ideaamme kevyimmällä mahdollisella tavalla yhdessä valmennusprosessissamme.

”Tavoitteena ei ole pelillistää valmennuksen mahdollisimman nopeaa suorittamista, vaan tiedon muokkaamista, jakamista ja yhdessä/toisilta oppimista.”

Jari Junkkari & Saija Nyström,
Suunnitelman esittely, Lähijakso 8/2014

Pelillistämisen tarkoitus oli mahdollistaa muutos ja haastaa valmennettavat kokeilemaan jotakin uutta ja extraa ns. peruskauran lisäksi. Toisaalta uuden kokeilun voisi laittaa aina hassun kisan piikkiin -”se oli vaan sellainen leikki”. Pelillisyys antaa meille luvan kokeilla ja vaikka epäonnistua.

Aloitus

Visiommehan on kolmitasoinen oppiminen, jossa oppija oppii yksin, pienessä solussa/tiimissä sekä yhteisössä. Taustalla on Nonaka ja Takeuchin Tietoteoria.

Oppimisprosessi etenee kuin lumipallo vuorilla pienenpienestä lumipallosta kaiken mukaan nielaisevaksi lumivyöryksi. Pelillistämisen tarkoitus oli auttaa ruokkimaan tätä vyöryä.

Tarvitsimme pienen kompaktin pilottiryhmän, jolle esittelimme pistekilpailun käymällä läpi säännöt valmennuksen aloituspäivässä. Yksinkertaistettuna jokaisesta valmennuksen elementin suorittamisesta sai yhden pisteen. Lisäpisteitä sai yrittäjyyteen liittyvän kirjallisuuden/muun tekstin lukemisesta. Jotta pelin dynamiikka säilyisi, lisäpisteitä sai myös yllätyksellisistä ”kilpailuista”, joita julkaistiin satunnaisesti prosessin aikana. Neljä parasta sai parempia palkintoja, mutta myös jokaiselle osallistujille luvattiin pieni makea palkinto.

Miten pisteet kertyivät ja miten tiedettiin kilpailun tilanne?

Yksinkertaisesti jokainen valmennettava piti kirjaa kunkin viikon pisteitään itse ja kirjasi ne viikon tiivistelmään, eli askelmittariin, viikon päätteeksi. Valmennettavan merkitsemät pisteet merkittiin exceliin, jonka perusteella pysyttiin kumulatiivisessa pisteiden summassa. Viikon päätteksi valmennettaville lähetettiin Mailchimpin kautta pistetilanneviesti kolmesta parhaasta tuloksesta.

Oliko tällä vaikutusta oppimiseen? Tämä kysymys mietitytti edelleen kisan päättyessä. Luurista kiinni ja soittamaan. Vastaukset olivat häkellyttäviä:

Eräs aloittava kertoi innoissaan kuinka hän oli vuosien tauon jälkeen tarttunut kirjaan ja vielä käynyt sen lainaamassa kirjastosta lisäpisteiden toivossa.

Myös blogikirjoituksia oli syntynyt.

Toinen valmennettava harmitteli sairastumisen sotkeneen
hänen pisteiden keräämisen sen kirkkaimman palkinnon tavoittelua.

Joku toinen kertoi, ettei tällä ollut vaikutusta häneen,
mutta pitihän sitä pisteiden kertymistilannetta jatkuvasti kuitenkin seurata.

Kyllä, pelillisyys koskettaa meitä ja antaa luvan pienelle leikille keskellä arjen puurtamista.

Ei pöllömpi kokeilu, eikä maksanut meille mitään. Nyt on siemen istutettu pelillisyyden kehittämiseen valmennusprosesseihimme -jatkammeko? Kyllä!

Saija Nyström & Jari Junkkari