Kuka menestyy ja miksi?

Facebook -käyttäjä keskustelussa digitalisaatiosta johtuvista johtajien epäonnistumisista.

“Tämän saman laulun olen kuullut 15 – 20 vuoden välein; siis jo monta kertaa. Se laulu kuuluu aina laskukausien aikana, kun 50-vuotiaat työttömäksi joutuneet surkuttelevat kohtaloaan. He eivät ole ainoastaan johtajia vaan kaiken tasoisia miehiä ja naisia. Täydennys- tai muukaan koulutus ei tee kenestäkään huippuammattilaista millekään alalle, ei edes johtajaksi.

Se huippusuorituskyky pitää olla sisäsyntyinen ja koulutuksella se voidaan vain hioa huipuksi. Jos tämä sisäsyntyisyys, intohimo ja innovatiivisuus puuttuu, niin huipulle ei pääse. Koeaika päättyy 35 – 55-vuotiaana ja silloin luullaan, että ikä on syy. – Ei, syy on sisäinen tahdon ja taidon puute.

DI- tai KTM-koulutuksessa saa vain pintaraapaisun perustiedoista, joilla on mahdollista jatkaa lisäoppimista. 20- 30 vuoden jälkeen moni on jo lähes täysopinut ja pärjää työssään. Useimmat eivät vaivaudu opiskelemaan työtään syvällisemmin. Ne, jotka vaivautuvat, ovat jossakin vaiheessa huippuja, jos muut henkilökohtaiset sisäiset edellytykset ovat olemassa.

Jos syvä- tai erikoisosaamista ei ole tullut matkalla lisää, niin se ei johdu iästä, vaan persoonallisuudesta. Ei johtajaksi opita yleis- tai erikoiskursseilla, ellei ole henkilökohtaisia ominaisuuksia. Digitaalisuus on yksi työkalu, kuten työntömitta tai räikkäavain. Ei niillä yksin ratkaista asioita.

Olen viime viikkoina ollut vanhanaikaisessa yrityksessä. Työntekijät eivät käytä työssään minkäänlaisia digitaalisia apuvälineitä. He toimivat tiiminä ikään kuin jalkapallokentällä kaikki pelaajat tietävät ilman tietokonetta mitä siellä pitää tehdä vaikka kentällä on 50 oman joukkueen pelaajaa. Ei kentällä ole digitekniikkaa.

Tämä yritys on toimialallaan yksi maailman parhaista. Jos yritysjohtaja on totaalisen ulkona asioista, niin se ei johdu iästä, vaan muista henkilökohtaisista puutteista. Sama koskee kaikkien alojen ja tasojen ihmisiä. 30-vuotias voi olla ammatillisesti taantuneempi kuin 65-vuotias. Hannu Mänty on taas keksinyt pyörän uudestaan. Minulla on vuodelta 1946 oleva johtamistaidon kirja, samat asiat on siellä jo kerottu. On 1970-luvultakin vastaavaa kirjallisuutta.”

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s